UUTISET



OLON OMISTAJAT AVAAVAT MECHEN


Actival 18.06.2012 

Legendaarinen Kerhonen -ravintola poistuu Helsingin ravintolakartalta, kun sen entiset tilat tulevat uuteen käyttöön. Ravintolahuoneisto on kevään aikana uudistettu ja ajanmukaistettu täydellisesti sekä tekniikaltaan että sisustukseltaan. Osoitteessa Mechelininkatu 13 on ollut ravintolatoimintaa vuodesta 1932 lähtien ja nyt päättymässä oleva uudistus lienee ensimmäinen todella perusteellinen ravintolan toiminta-aikana.

Eurooppalaista ruokaa suomalaisella osaamisella

Mechen ruokafilosofiana on valmistaa huolella konstailematonta eurooppalaista ruokaa korkealaatuisista raaka-aineista. Ruokalista tulee olemaan kauden mukaan useasti uusiutuva. Ruokailun sosiaalisuutta tukevat annoksien kanssa tarjoiltavat lisäkkeet, joita on tarkoitus nauttia jakaen pöytäseurueen kesken. Viinilasilliselle tai oluelle pistäytyville on myös baarista tarjolla syötävää.

Ravintola Mechen keittiöpäällikkö on Vuoden kokki 2012 kilpailussakin ansioitunut Miki Kurkela.

Ravintoloitsija Niko Peltomaa vastaa salin toiminnoista apunaan juomatuotteesta huolehtiva Miika Turunen, joka on valinnut juomalistalle lähinnä eurooppalaisia viinejä ja hyvän kattauksen kotimaisia pienpanimo-oluita.

Taustajoukkoina ja osakkaina toimivat Ravintola Olon ravintoloitsijat Pekka Terävä ja Petri Lukkarinen sekä Pub Heinähatun ravintoloitsija Mika Lukkarinen.

Ravintola Meche palvelee tiistaista lauantaihin klo 16.30-24.00 alkaen 1.7.2012.

www.meche.fi

Mechelininkatu 13

Kohde 585 on poistettu Activalin luettelosta.