UUTISET



TAVASTIALLE HELSINKI HAUSKEMMAKSI -PALKINTO


Actival 17.08.2012 

Art goes Kapakka –kaupunkifestivaalin Helsinki hauskemmaksi –tunnustuspalkinto on tänä vuonna jaettu Tavastia-klubille ja sen johtokaksikolle Juhani Merimaalle ja Pekka Görmanille. Helsinki hauskemmaksi –tunnustuspalkinto jaetaan vuosittain henkilölle tai yhteisölle, joka on riemastuttanut ja vilkastuttanut Helsingin kaupunki- ja kulttuurielämää. Perustelut palkinnon saamiselle olivat seuraavanlaiset:

"Tavastia-klubi on yksi helsinkiläisen kulttuuritarjonnan ja sosiaalisen elämän kivijaloista. Historiansa, merkittävän keikkatarjontansa ja taloon liittyvien tarinoiden ansiosta Tavastia on noussut tärkeäksi osaksi helsinkiläistä identiteettiä. On inspiroivaa tunnistaa määrätietoinen ja pitkäjänteinen ote, jolla talon veturit Merimaa ja Görman yhdessä osaavan henkilökuntansa kanssa ovat Tavastiaa toisaalta kehittäneet ja toisaalta ymmärtäneet antaa sen elää omaa elämäänsä. Tavastia saa bändit pistämään parastaan ja antaa yleisölle paikan nauttia täysillä. Satojen tuhansien keikkakokemusten synnyttämä energia on taatusti virittänyt Helsinkiä eläväisempään suuntaan. Samalla hyvä esimerkki ja avoin tapa tehdä työtä on rohkaissut monia toimijoita ja tapahtumia kehittämään tarjontaansa. Elävä musiikki antaa kaupungille rytmin. Tavastian ansiosta Helsingin rytmissä on vahvan rock-poljennon lisäksi ajatus auki kaikille tavoille esittää hyvää musiikkia. Hauska rytmi siis."

Tänä vuonna muuta palkinnon saajat olivat jalakulun ja pyöräilyn väylä Baana sekä Rakkautta & Anarkiaa -festivaali. Art goes Kapakka on helsinkiläinen kulttuurifestivaali, jonka missio on luoda merkityksellisiä ja mieleenpainuvia taiteilijoiden, yleisön sekä ravintoloiden kohtaamisia. Art goes Kapakka on ollut osa elokuista Helsinkiä 17 vuotta.