UUTISET



LEGENDAARINEN MUSTA HEVONEN MYYTIIN


Actival 08.01.2014 

Vuodesta 1963 alkaen Etelä-Haagassa toiminut ravintola Musta Hevonen on myyty. Erityisesti silakkapöydästään maankuuluksi tullut ravintola on suljettu ja se avataan uudessa omistuksessa remontoituna ja uudella liikeidealla kevään kuluessa.

Mustan Hevosen tarina alkaa 1950-luvulta, jolloin ravintoloitsija Backlund pyöritti Palmetto -ravintolaansa Ruskeasuon ratsastushallin kupeessa. Vanhalle Viertotielle ravintola siirtyi vuonna 1963 silloin valmistuneeseen uuteen tiilitaloon naapurissa asuneiden Pohjolan johtajien houkuttelemana.

Ravintolan tyyli jatkui samansuuntaisena läpi vuosikymmenten ja omistajan vaihdosten - mm Palacen entinen johtaja, tunnettu ruoka- ja viiniasiantuntija Juha Jäderholm piti ravintolaa 90-luvulla. Perinteistä ruokaa valmistettiin hyvistä raaka-aineista ja hyvin. Hieman syrjäisestä sijainnistaan huolimatta Hevonen onnistui houkuttelemaan business-väkeä kauempaakin, huolimatta keskustan tasokkaiden ruokaravintoloiden määrän moninkertaistumisesta vuosien varrella.

Vuosikymmenien ajan keittiötä luotsasi myös omistajana Roger Santala. Kerrotaan, että Suomen television parhaat viihdesarjat käsikirjoitettiin aikoinaan Hevosen kabinetissa Pertsa Reposen johdolla.

Kauppaan liittyvät järjestelyt hoiti Actival Oy.
Kohde 755 on poistettu Activalin luettelosta.