UUTISET



HELSINGIN HOTELLIBISNEKSELLÄ ENNÄTYSHOUKUTTELEVAT NÄKYMÄT


Actival 30.01.2014 

Helsinkiin suunnitellaan parhaillaan 5-10 uutta hotellia tai jo olevan laajennusta. Hankkeita siivittävät ilmeisen realistiset odotukset, jotka kohdistuvat venäläisten viisumivapauteen. Venäläisten osuus hotelli- ja muiden palveluiden käyttäjänä on kasvanut viime vuosina suorastaan räjähdysmäisesti.

- Jos matkailu kasvaa kolmen prosentin vuosivauhtia voitaisiin Helsinkiin avata uusi 300 -huoneinen hotelli vuosittain, toteaa Scandicin toimitusjohtaja Aki Käyhkö Kauppalehdessä 16.1.2014.

Kämpin ja GLO-hotellit ostaneen Capmanin toimitusjohtaja Ari Tolppanen puolestaan väläyttää HS:ssä 29.1.2014 mahdollisuutta tuntuvaan hinnankorotukseen:

- Voisimme nostaa hotellihuoneiden hintoja noin 60 prosenttia, jotta olisimme Kämpin tai GLOn tasoisissa hotelleissa muiden Pohjosmaiden hintatasolla räväyttää Tolppanen ja kehottaa alaa katsomaan peiliin.

Helsinki kärkenä maan hotellibisneksessä

Helsingissä on tällä hetkellä 17 prosenttia maan kaikista hotellihuoneista eli yhteensä
8400 huonetta ja maan paras käyttöaste 70 prosenttia Rovaniemen ohella. Muualla maassa käyttöaste on 50 prosentin tuntumassa.

Kolme hallitsee 80 prosenttia kapasiteetista

Helsingin hotellimarkkinat jaetaan käytännössä kolmen suuren kesken: Scandicillä on 2561 huonetta, Sokotelillä (S-ryhmä) 2292 ja Restelillä 1537, eli yhteensä 76 prosenttia koko huonekapasiteetista. Kämp Groupilla - mukaan lukien GLO-yksiköt, on toistaiseksi 750 huonetta ja Royal Ravintoloilla, samoin toistaiseksi 135. Lisäksi markkinoilla on joukko pieniä yhden-kahden hotellin yrityksiä.

Sijoittajat hakevat tuottoa, varmuutta ja edelleenmyyntimahdollisuuksia

Paljon rahaa vaativa uusperustanta ja laajennukset suosivat suuria, kokeneita operaattoreita johtuen hotellitoiminnan investointivaltaisuudesta: kiinteistösijoittajat näkevät mielellään, että vuokratulo on varmaa ja jalostuskohde aikanaan realisoitavissa niin, ettei operaattorin huono luottoluokitus tai heikko vuokranmaksukyky aseta kaupalle estetä. Tässä juoksussa pienet toimijat, jotka haluaisivat tarjota käyttäjille persoonallisia ja "rohkeampia" vaihtoehtoja, jäävät kakkosiksi. Erilaistuminen on kuitenkin ketjuillakin edessään, jos kohta pitää muistaa, että "samanlaisuudellakin" on kannattajansa. Isojen toimijoiden kehittyneet varausjärjestelmät ja globaalit ketjukumppanuudet asettavat ne kansainvälisillä markkinoilla etulyöntiasemaan. Kilpailu uusista tai muuntokelpoisista tiloista on helpompaa tahoille, jossa liiketoiminnan operointi ja tilojen omistus yhdistyvät taustalla yhdeksi tahoksi siten, että myös toimitilat ovat omat.

Uusia hankkeita syntyy jatkuvasti

Uusia hotellihankkeita viritellään parhaillaan esimerkiksi Hietalahden torin tuntumaan, vanhaan Kaartin sairaalaan ja Jätkäsaareen saattaa nousta 400 huoneen kongressihotelli. Työn alla ovat parhaillaan mm. Iso Roobertinkadun poliisiaseman ja Bulevardin toimistotalon muuttaminen hotelleiksi. Aikaisemmin käyttötarkoituksen muutoksia on Helsingissä tehty mm. Katajanokan vankilassa, SOK:n, Kuntien Eläkevakuutuksen ja Veikkauksen pääkonttorissa ja monissa muissa toimistorakennuksissa. Myös Kämp, vaikka olikin alun perin hotelli, oli KOP:n omistuksessa 30 vuotta toimistotiloina kunnes palautettiin hotellikäyttöön 1999.