UUTISET



RAVINTOLOLOITSIJAT BOIKOTOIVAT TERASSEJA ENSI KESÄNÄ?


MaRa 20.02.2014 

Ravintola-alan puolitoista vuotta käymät neuvottelut Helsingin kaupungin terassiohjeista osoittavat, että yritysmyönteisyys on pelkkää puhetta. Helsinki ei ole kiinnostunut päätöstensä yritysvaikutuksista. Mielivaltaisista terassiohjeista aiheutuu miljoonien lisälasku ravintoloille. Ravintola-ala ei kestä kustannusten lisäyksiä, sillä kannattavuus heikkenee tänä vuonna entisestään. Yli 130 MaRan helsinkiläisten jäsenyritysten terassia on valmis boikottiin Helsingin kaupunkia kohtaan.

Helsingin kaupungin uudet terassiohjeet aiheuttavat ravintoloille miljoonien eurojen lisäkustannukset. Uudet ohjeet ovat lisäksi perusteettomia. Kaupunki kieltää moniväriset markiisit ja päivävarjot. Myös valkoisten terassitekstiilien käyttö on pannassa. Lasikaiteita ja niillä olevia sisustuskankaita ei sallita. Terassin lattian kattaminen on kiellettyä, vaikka se on Suomen ilmasto-olosuhteissa merkittävä asiakasviihtyisyyden lisääjä. Myös talviterassien perustaminen on osoittautunut erittäin vaikeaksi ja kalliiksi.

Terassin pitäminen näillä ehdoilla ei ole mielekästä. Yritykset ovat turhautuneita tilanteeseen. MaRan toteuttaman jäsenkyselyn perusteella helsinkiläiset ravintolayritykset ovat laajalla rintamalla valmiita terassiboikottiin tänä kesänä. Nämä ravintolat eivät suostu tekemään terassisopimuksia Helsingin kaupungin terassiohjeiden mukaisilla ehdoilla. Yli 130 Helsingin keskusta-alueen terassia ei näin ollen aukeaisi ensi kesäksi.

”Yli 130 terassin puuttuminen autioittaisi kaupungin katukuvan ensi kesänä. Toivomme, että kaupungin poliittiset ryhmät saavat terassiohjeet oikeille raiteilleen. Helsingillä ei ole varaa sanoa ei investoinneille, työpaikoille ja verotuloille. Ravintolat haluavat osaltaan kehittää kaupunki-ilmettä ja tuoda lisää matkailijoita Helsinkiin. Kaupunki ei voi kieltää yrityksiä käyttämästä omaa yritysilmettään toiminnassaan”, toteaa MaRan varatoimitusjohtaja Veli-Matti Aittoniemi.

Helsingin kaupunki on nostanut matkailun kehittämisen keskeiseen asemaan elinkeinopolitiikassaan. Kaupungin strategisena tavoitteena on olla Suomen yritysmyönteisin kaupunki vuonna 2016. Ravintola-alan neuvottelut Helsingin kaupungin kanssa osoittavat, että kaupunki toimii strategiansa vastaisesti. Lisäksi ohjeet asettavat ravintolayritykset eriarvoiseen asemaan, sillä vaatimukset koskevat vain kaupungin maalla olevia terasseja. Muut terassit ja kauppaliikkeet voivat valita jatkossakin esimerkiksi markiisinsa yritysilmeensä mukaisesti.

Majoitus- ja ravintola-alan konkurssit lisääntyivät viime vuonna 25 prosenttia. Palvelujen kysyntä laski 3 – 4 prosenttia ja lasku jatkuu tänä vuonna. Kustannukset ovat kohonneet kahden viime vuoden aikana lähes 10 prosenttia. Myös useita veroja on korotettu. Venäjän taloustilanteen ja ruplan heikkeneminen vaimentavat matkailua Suomeen tänä vuonna.